En ole pitchauksen mestari. Voisi jopa sanoa, että olen pitchauksen antimestari. Aina kun yritän perustella, miksi jonkun minun kavereista pitää katsoa joku elokuva, lopputulos on yleensä se, että saan kaverin pikemmin vakuutettua, että elokuvaa ei kannata katsoa.
Minä en myöskään ole myymisen suuri fani, kun puhutaan taiteesta. Ymmärrän, että kuuntelemalla jotain ulkopuolista ihmistä voi saada aikaan elokuvan josta suurempi määrä ihmisiä pitää, mutta itselleni on ensisijaisesti tärkeää, että elokuva on sellainen kuin mä haluan. Minun onneksi valtaosa ihmisistä, joiden kanssa yleensä teen yhteistyötä, luottavat minuun niin paljon, että niille ei tarvitse myydä mitään koommin (Tai sitten ne suostuu mukaan, koska on ystävällisiä, eikä niillä ole tuolloin parempaa tekemistä. Kumpikin syy on mulle ok)
Näistä faktoista huolimatta tajuan, miten tärkeää hyvä pitchaus on, jos tavoitteena on jotain muuta tehdä elokuvia omaan käyttöön. Jotenkin olen aika varma, että jos aikoinaan Spielberg olisi tullut Universalin pomon luokse ja sanonut ”No mulla on tommonen idea. Siinä on vähän semmoinen kakkapökäleeltä näyttävä ufo, joka tykkää suklaakarkeista, ja sitten siinä on poika, ja lopussa poika kuolee, mutta sitten ei kuole. Ja sitten siinä on avaruuspuhelin, joka on tehty mm. sirkkelistä”, niin vastaus olisi ollut ”Ovi on tuolla”, eikä maailma olisi ikinä nähnyt E.T:tä.
Tykkäsin aina ilmaisusta ”piru asuu yksityiskohdissa”. Jos joku kuulee, että ravintolassa tarjottiin koiranruokaa, niin varmasti mielikuva on aivan eri, kuin jos lähtökohtaisesti oltaisiin tarkennettu, että kyseessä on eläinten ravintola.
Haluaisin demonstroida, miten muutaman yksityiskohdan lisäyksellä, elokuva, jonka idea on ”Tyttö jättää pojan toisen pojan vuoksi” vaihtaa genreä muutaman hienovaraisen yksityiskohdan lisäyksellä. Luonnollisesti olisi mahdollista tehdä tuosta rikoselokuva lisäämällä perään ”Poika päättää tappaa tytön”, tai ”Poika päättää perustaa sosiaaliverkon”, jolloin saamme tulokseksi pari Oscaria voittaneen oikeussalielokuvan elementtejä sisältävän draaman, mutta näin pitkälle ei ole tarvetta mennä.
”Tyttö jättää pojan toisen pojan vuoksi” ei herätä itsessään juuri mitään mielikuvia, mitä genreä se voisi olla. Ehkä se on komedia. Ehkä se on melodraama. Lähdetään leikkimään yksityiskohdilla
”Tyttö jättää pojan toisen pojan vuoksi. Uusi poikaystävä on melkoinen ihmissaasta”. Heti syntyy mielikuva, että tytön kohtalo voi saada ikäviä käänteitä. Tarina vaikuttaa heti surullisemmalta tai vakavammalta. Ehkä se on draama, tai jopa tragedia. Ehkä se on tutkielma aiheesta ”emme osaa arvostaa asioita kunnes menetämme ne”
”Tyttö jättää pojan toisen pojan vuoksi. Uusi poikaystävä on melkoinen ihmissaasta, mutta on vaikeampaa löytää parempaa pariskuntaa”. Itse en osaa nähdä tuossa mitään muuta kuin komediaa. Sanoisin jopa tragikomediaa. Selkeästi tämä myös suorastaan huutaa, että tämä tarina on kerrottava pojan näkökulmasta. Varmasti jokainen on samaa mieltä, että on aika hirveää nähdä ihminen, josta edelleen pidät onnellisena sen ihmisen kanssa, josta et pidä (Tietenkin, jos poika rakastaa tyttöä, hän on onnellinen, että sillä on kaikki hyvin, MUTTA MIKSI HELVETISSÄ SE VALITSI SEN SAAKELIN FRUITTARIN, JOKA EI OSAA EDES KERTOA HYVIÄ VITSEJÄ?!?!?!?)
Päivän moraali: Kun menette pitchaamaan, ajatelkaa yksityikohtia tarkasti. Parilla sanalla voi olla iso merkitys!
Terveisin
Jevgeni
Hopeinen valaisin 